20.02.2008 - 22:45

Melkein tasan vuosi on aikaa siitä, kun tein Eerikinlinnaan parvekkeet/näyteikkunat. Vasta nyt sain kiinnitetyksi ne linnaan paikoilleen. Myös pihatyöt ovat alkaneet.

13.03.2007 - 13:11

Liekö ollut syynä tämä mahtava keväinen ilma, mutta oli ihan pakko laittaa kaiteetkin parvekkeille paikoilleen. Alunperin oli tarkoitus laittaa musta verkkoaita, kuten linnan ylemmässä osassa on terassilla, mutta käytinkin samaa valkoista rautalankanauhaa, mitä parvekkeen ruukuissa on. Kuvaa varten haalin sekalaisen valikoiman kasveja antamaan keväistä ilmettä. Sitten kun ovet ovat paikoillaan talossa, mietin, mitä kasveja ja koristeita oikein niille laitan.

13.03.2007 - 09:15

Eerikinlinnan etuseinät ovat melkein valmiit. Yläkerran parvekkeista puuttuu vielä kaide (verkkoaita), alakertaan pitää saada ovi kiinnitettyä (Vanha viritelmä oli toimimaton, pitää keksiä uusi.) ja lopuksi koko systeemi pitää saada kiinni Eerikinlinnan sivuseiniin (Se onkin sitten oma operaationsa, jonka onnistumisesta en mene takuuseen...).

Tässä kuvassa "koesisustusta".

Tässä paljaat parvekkeet. (Huom.! Kaiteet siis puuttuu.)

Tässä näkymä takapuolelta eli siis myymälöiden puolelta.

 

11.03.2007 - 22:24

Eerikinlinnan toisen kerroksen etuseinät ovat pohdituttaneet pitkään ja nyt vihdoin tartuin toimeen. Monen monituista vaihetta noihin oviin uppoutuikin, eivätkä ole silti valmiit. Ovet pitää vielä yhdistää alakerran herkkukaupan näyteikkunoihin, jotta niistä tulee yhtenäiset. Yhdistämällä saan herkkukaupan näyteikkunoiden kattotasanteelle parvekkeet. Ja lopuksi pitää vielä laittaa saranat, jotta ovista tulee toimivat. Mutta tässä siis  tekemäni ovet nykyvaiheessaan. Kukkapylväät tehty vessapaperirullista, pahvista, metallikoristenauhasta, tavallisesta koristenauhasta ja tuulikelloista.

Ja tässä näkymä etuseinän sisäpuolelle: kultaista linnamaista hohtoa. Ikkunaovissa on kalvolasit.

 

27.10.2006 - 19:01

Kun sain tehtyä vähän kakkuja herkkukauppaan, niin oli ihan pakko alkaa sijoittelemaan hyllyjä ja muita paikoilleen. Kuvassa olevat hyllyt ja vitriinit eivät välttämättä ole edes niitä, joita tulee lopulliseen kauppaan, mutta näin saan hahmoteltua tilan ja tunnelman. Puiset hyllyt täytyisi ainakin maalata valkoisiksi. Vaaleanpunainen kaappi sahattiin kahtia (On ilmeisesti jonkin Barbin kaappi.), jotta se mahtuisi sisään. Kassakoneen alla oleva kaappi pitäisi ehkä vaihtaa läpinäkyvämpään ja kevyempään versioon (Kunhan saan aikaiseksi joskus tehdä sellaisen.).

Ulkopuolelta kauppa näyttäsi tältä:

 

24.10.2006 - 21:01

Varmaan jo toista viikkoa ovat Eerikinlinnan suihkulähteiden vedet tehneet muodonmuutostaan. Vesi on Water effects -ainetta, joka märkänä on valkoista ja muuttuu sitten pikkuhiljaa läpinäkyväksi. Lisäsin veteen vähän sinistä väriä. Kalasuihkulähde on irtonainen, joten sen paikkaa voi siirtää. Sen pohjana on muovikukille tarkoitettu valkoinen malja. Keskellä minihajuvesipullo ja ylimpänä kalakoriste. Kaikki kirpparilta. Kirpparilta myös enkelisuihkulähteen enkeli ja pyöreä malja (tuhkakuppi?).

17.10.2006 - 10:39

Tällainen tuli herkkukaupan ovesta. Toivottavsti saan sen kunnialla kiinnitettyä paikoilleen ja samoin ne näyteikkunat. Näyteikkunoita täytyy kuitenkin vielä trimmata ennen taloon kiinnittämistä.

15.10.2006 - 18:09

Laitan tässä nyt näytille vielä vähän keskeneräiset Eerikinlinnan alakerran herkkukaupan näyteikkunat. Toinen on oikein kunnon näyteikkuna, toisesta mennään kauppaan myös sisälle. Tarkoitus olisi tehdä siihen peräosaan vielä ovi.

 

11.10.2006 - 08:51

Lisäsin vielä kultasadepuuhun lehdet, jotta puutarha näyttäisi tasapainoisemmalta ja rehevämmältä.

11.10.2006 - 02:01

Saanko esitellä: Eerikinlinnan terassikahvila. Paljon puuttuu vielä mm. vesi suihkulähteestä, lintualtaasta ja enkelialtaasta sekä koko kahvilan kalustus ja herkut... ja tietenkin etuovet antikvariaatista, sekatavarakaupasta ja herkkukaupasta... ja kaikki kauppojen hyllyt ja tavarat...

Tässä kuva "Kultasadepuusta", jonka alla voi haaveilla rakkaastaan.

Toisessa nurkkauksessa on mm. terassivalo.

Kahvila on vielä lähes tyhjä. Edessä olevaan valkoiseen altaaseen tulee suihkulähde.

Tässä koko Eerikinlinna.

 

10.10.2006 - 09:25

Tällainen tuli terassikahvilan mosaikkilattiasta. Kuviot muotoutuivat tehdessä ja niiden muoto riippui käytettävissä olevien palojen määrästä.Väleihin en aio laittaa laastia, vaan se jää tuollaiseksi. Näkyvillä oleviin paljaisiin vanerikohtiin tulee kukkaistutuksia, ruohoa ym. ja niiden keskelle pihavalo, suihkulähde, enkeliallas ym. Reunoja kiertämään tulee vielä aita.

Tässä mallina muutama kaluste.

 

07.10.2006 - 13:27

Tähän hahmottuu kahvilan terassi. Hommaan tarvitaan paljon kasveja ja jokin laatoitussysteemi. Lisäksi pitäisi alkaa muotoilemaan vettä suihkulähteeksi ja lisäksi tehdä "enkelialtaaseen" myös vettä. Paljon kukkia, kukkaruukkuja, köynnöksiä ym. Terassia ympäröimään tulee aita. Ainoastaan kahvila jää siis tällaiseksi avoimeksi. Kaikkiin muihin kerroksiin pitäisi tehdä vielä avattava etuseinä.

06.10.2006 - 19:37

Nyt oli vuorossa Eerikinlinnan sähköistäminen.

Tässä Eerikinlinnan yläkerta (ilman terassia). Katolla Eerikin tähystystorni, josta hän katselee Violetia. Edessä alhaalla terassille tuleva lamppu. Myös vessassa on oma lamppunsa.

Kahvilassa on kaksi lamppua, joista toinen antaa valoa myös tulevalle terassille. Tässä lamput ilman valoa.

Ja tässä valaistuna antikvariaatin ja kahvilan lamppu.

Eerikinlinnan alaosassa on neljä lamppua.

 

24.09.2006 - 23:21

Eerikinlinnan rakentaminen on jatkunut talon yläkerran osalta. Sinne valmistui kahvila ja antikvariaatti. Kahvilan yhteyteen (ja siis samalla linnan ylä- ja alakerrosten välille) on tulossa myöhemmin myös kahvilan puutarhaterassi.

Antikvariaatin katossa on enkeli (pitelee ikään kuin lamppua, joka on tulossa johdon päähän).

Kahvilassa on tietenkin myös wc, jos hätä pääsee yllättämään.

Kaksi seinistä on päällystetty peilikalvolla ja katto on kuparipaperia, johon olen pakottanut kohokuviointivälineillä kuvioita.

 

24.08.2006 - 21:17

Eerikinlinna sai sekatavarakaupan puolelle aidon nahkaisen (vanha kirjanpäällinen) lattian - kullanruskeaa ja vihreää. Katossa kullan kimallusta. Herkkukaupan katossa kuninkaallista sinistä.

 

22.08.2006 - 18:26

Eerikinlinnan alakerta on nyt sitten tapetoitu. Kerrosten välinen lattia/katto tosin puuttuu vielä. Alimpaan kerrokseen tulee herkkukauppa ja sen yläpuolelle sekatavarakauppa.

21.08.2006 - 16:52

Vihdoinkin Eerik on päässyt rakentamaan taloaan. Varastot pullistelevat puoteihin tulevia tavaroita, joten rakennuspuuhiin oli jo aikakin ryhtyä. Rakennusmateriaaleina kesällä Lidlistä ostettuja kuviomuoveja ja työn kohteena kaksiosaisen (ja nelikerroksisen) talon alempi osa.

Aina puhutaan sisätilojen valeikkunoista, mutta Eerik päätti rakentaa sellaisen toiseen ulkoseinään. Sisäpuolelle kun tulee sekatavarakauppa, joten kaikki seinäpinta on tarpeen, eikä tilaa hukata ikkunoihin.

Toinen sivuseinä sai tyytyä yksinkertaisempaan malliin.

Eteen tulee sitten näyteikkunat, jos Eerik osaa sellaiset tehdä.

30.07.2006 - 23:53

Kaksi isoa pahvilaatikkoa ja paljon haaveita: sekatavarakauppa, herkkupuoti, kahvila ja terassi, antikvariaatti - neljä kerrosta. Kokonaisuus on nimeltään Kahvila- ja puotitalo Eerikinlinna isäntänsä Eerikin mukaan. Hänellä on siis paljon työtä, mutta rakennusurakkaa nopeuttaa palava rakkaus Villa Violet Rosen omistajaa Violetia kohtaan. Korkeuksistaan Eerik voi tähyillä Violetia, jonka kauppatalo on aivan lähellä. Toivottavasti rakennustyö onnistuu ja Eerik saa puotitalonsa...